sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Viimeinen viikonloppu

Lauantai 28.4.2018

KitKat-jäätelöannos.
Vaikka työt ovatkin tehtyjä, en silti osaa aamulla nukkua pitkään. Toivottavasti tämä ei jää päälle, enkä heräisi kotona Intian aikaan ennen kello seitsemää.
Tarkoitus oli lähteä temppeliin norsuja katsomaan, mutta kuulimme norsujen olevan lomalla ja kolme meistä suomalaisista päätti lähteä Udupiin ostamaan koruja maanantaina tiedossa oleviin häihin. Kävimme ensin syömässä ja otimme jälkkäriksi mahtavat jäätelöt! Kiersimme kauppoja ja bazaareita ja juoksimme bussin perässä. Bussissa meitä jututti kaksi paikallista miestä ja he olisivat lähteneet meidän kanssa suomeen. He myös kehuivat huulikoruani! Toisessa bussissa joku mies kouraisi takapuoltani ja hymyili leveästi! Kyllä alkaa jo nämä bussimatkat riittää! Kävimme myös baarissa juomassa breezerit. Siellä sai myös polttaa tupakkaa sisällä. Siellä oli naisille oma puoli, jossa sai istua ja juoda ja baarimikko hääti naisten alueelle pyrkivät miehet pois. Takaisin tullessamme sovitimme vielä vaatteita häitä varten ja valitettavasti minun mekkoni oli liian pieni. Huomenna siis katsomaan uutta!


Sunnuntai 29.4.2018

Uusi huonekaverimme Anselmi-hämähäkki.

Tänään löysin ihanan mekon huomisiin häihin! Täällä vain on myyjillä tapana yrittää saada kaupattua kaikkea muutakin, mutta voin ylpeänä sanoa pitäneeni pääni, enkä ostanut huivia tai legginsejä. Ne minulta löytyi jo valmiiksi. Loppuilta menikin huomista odotellessa ja kynsiä lakatessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti