Sunnuntai 1.4.2018
Saimme mahdollisuuden nukkua hieman pidempään tänä aamuna pitkän matkan takia. Herätessämme mittarissa oli 33 astetta, tuntuu kuin 37. Normaalisti meillä on herätys aikaisin aamulla, aamupala on kello 8.00. Tulin tänne Suomen kylmästä talvesta ja nuo yli 30 asteen lämmöt tuntuvat aivan tuskalta.
Tänään jouduimme jo aloittamaan ruuan syömisen sormin. Hieman haastavaa olla käyttämättä vasenta kättä syödessä. Tai haarukkaa, veistä ja lusikkaa. Tietysti syömistä helpottaisi myös se, ettei sinulle laitettaisi lautaselle valtavaa annosta. Täällä on niin kuuma, ettei minulla ole oikein ruokahalua. Haluaisin vain syödä kasviksia ja hedelmiä, mutta niitä ei uskalla raakana syödä.
Täällä keskuksessa on kunnolliset toimivat vessat, mutta ei paperia. Paperi sotkee ja vesi puhdistaa. Me saamme kyllä paperia käyttää, ainakin täällä.
Kenkien jättäminen tuntui aluksi haastavalta, varsinkin ruokailutilan ulkopuolella koska koko ruokailutila on ulkona, mutta siihen on jo tottunut kuitenkin ihmeellisen nopeasti.
Tällä hetkellä me viisi suomalaista olemme ainoat asukkaat, mutta huomenna sen pitäisi muuttua.
Pääsimme lähtemään porukalla käymään kaupassa kilometrin päässä. Maisemat matkan varrella olivat kyllä aivan huikeat. Hieman vaikeaa vain tottua tämän maan valuuttaan ja miettiä onko jokin kallista vai ei. Matkalla näimme paljon iloisia lapsia, jotka vilkuttelivat meille. Ja muutama pieni lapsi osasi sanoa suomeksi moi! Se oli mukava yllätys.
Täällä on myös upeita eläimiä. Mielenkiintoista seurata apinoita hyppimässä puissa ja kantavan vauvojaan mukanaan. Tietysti täällä on myös liskoja ja muitakin. Täällä keskuksessa asuu myös koira, kanoja, riikinkukkoja ja vuohia. Ja lehmät! Niitä on joka paikassa.
Illalla meille tuli kuitenkin myös huonoja uutisia. Meidän työpaikkamme ei välttämättä ole siellä missä pitäisi, emmekä välttämättä ole yhdessä. Toivottavasti tämä selviää pian.
Maanantai 2.4.2018
Aamulla meille ilmoitettiin, että meidän viisumimme vaativat rekisteröitymisen. Me viisi joudumme lähtemään Bangaloreen tekemään rekisteröitymisen tai emme saa poistua edes maasta! Tämä on kyllä ollut tunteita täynnä oleva päivä, saanut kokea täydestä ilosta ja hysteriasta pahimpaan pelkoon ja paniikkiin. Pitkän ajan epätietoisuus oli se pahin. Onneksi me saamme reissuumme mukaan myös paikallisen, joka hoitaa kaikki järjestelyt. Me saimme myös tietoa työpaikoistamme. Ilmeisesti meille alun perin ilmoitetut paikat ovat kuitenkin niitä joihin olemme menossa.
Iloja saimme kokea koulutuksen alettua. Me leikimme ja tutustuimme toisiimme muiden vapaaehtoisten kanssa. Suurimmaksi osaksi täällä on saksalaisia. Yksi belgialainen ja yksi Ruotsalainen. Meillä oli myös tervetuliaisrituaali, jossa poistettiin paha menneisyys ja tuotiin parempi tulevaisuus. Siinä kohtaa meinasin jo herkistyä. Saimme myös todella kauniit hennatatuoinnit.
Iltaa kohden kaikki alkoi jo tuntua paremmalta ja koti-ikäväkin hieman helpottaa. Nyt täytyy vain koittaa antaa asioiden mennä omalla painollaa. Täällä keskuksessa meille tulee kyllä hieman rankat päivät, koko ajan on ohjelmaa ja jos me lähdemme vielä päivän päätteeksi perjantaina Bangaloreen.
Tiistai 3.4.2018
Tänään on ollut hieman helpompi päivä. Meillä oli koulutusta koko aamun ja saimme siellä paljon tietoa kulttuurista, säännöistä ja mikä on turvallista ja mikä ei. Kävimme myös paikallisbussilla kaupungilla. Menomatkalla sain istumapaikan oven vierestä ja ovi oli koko ajomatkan auki. Minun piti puristaa kahvasta kaksin käsin, etten tipahda ovesta ulos käännöksissä. Kävimme ottamassa valokuvia ja passikopioita ja sitten kävimme vielä vaatekaupassa ostamassa paikallisia vaatteita. Takaisin tullessa konduktööri nojasi minun käteen rahastaessaan täydessä bussissa, kunnes hän vain yhtäkkiä istahti syliini, minulla jäi kädet hänen alleen enkä voinut häätää häntä pois.
Takaisin tullessa meille tilattiin prepaid SIM-kortit ja sekin oli Intialaiseen tapaan vaikeaa. Korttiin vaadittiin valokuva, kolme paperia ja allekirjoitus 5 kertaa samalla käsialalla kuin mitä passissa on. Illalla meille vielä selvisi, ettei meidän tarvitsekaan lähteä rekisteröitymään Bangaloreen asti vaan ilmeisesti voimmekin tehdä sen netin välityksellä.
Tänään selvisi myös, että meidän työpaikkamme ovatkin ne mihin meidät on osoitettu ja se sijaitsee Manipalissa tässä lähellä.
Nyt alkaa hieman ehkä helpottamaan, mutta täällä asiat voivat muuttua, vaikka kuinka nopeasti!
Keskiviikko 4.2.2018
Tänään on ollut rankka päivä. Meillä on ollut koulutuksia aamusta asti, eikä juurikaan vapaa aikaa. Illalla meillä oli rauhan koulutusta, mikä oli omalla tavallaan mukavaa, mutta se oli henkisesti todella rankkaa joutua kuitenkin näin illan (ja koti-ikävän) tullen niin rankan aiheen äärelle. Tänään on ollut todellakin haastava päivä. Ruoka ei ole ollenkaan ollut minun makuun ja se on aivan liian tulista. Minun tekisi kovasti mieli välillä heittää pyyhe kehään ja lähteä kotiin! Kyllä tässä on ruvennut arvostamaan asioita kotoa ja suomesta!
Torstai 5.4.2018
Olemme toisen suomalaisen kanssa kärsineet lämpöhalvauksesta. Onneksi saimme jäädä tämän päivän aktiviteeteista pois ja levätä, lähellä vessoja! Kyllä me olemme osanneet nauraa myös tämän tilanteen koomisuudelle, kaksi suomalaista naista yhdessä melkein käsi kädessä oksentamassa puskaan. Tämän tajutessamme oksensimme ja nauroimme samaan aikaan!
Kävimme olon koko ajan huonontuessa sairaalassa. Voin sanoa, ettei paikallisella Intialaisella bussilla ole mukava kulkea kun oksettaa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Saimme lääkettä ja selvisimme takaisin.
Hieman jännittää kun olen tällä hetkellä ainoa suomalainen jonka rekisteröityminen ei ole valmis, mutta paikallisella ajatuksella mennään. Ei murehdita! Fsl:n paikallinen pomo lupasi huolehtia kaikesta.
Illalla katsoimme vielä todella koskettavan bollywood elokuvan.
Perjantai 6.4.2018
Tänään meillä on ollut oikein rento ja mukava päivä. Aamulla oli muutama viimeinen tunti koulutusta ja meidän täytyi kannadan kielellä pitää pieni näytelmä. Iltapäivällä keskus alkoi hiljentyä, koska osa lähti tänään omiin paikkoihinsa, myös kaksi suomalaista. Me loput kolme lähdemme huomenna. Tätä paikkaa kaikessa kauheudessaan ja ihanuudessaan on alkanut pitää jo Intian kotinaan, siksi pieni haikeus huomisesta.
Tänään meillä on ollut myös paljonkin vapaa aikaa ja sen olemmekin käyttäneet nauttien toistemme seurasta.
 |
| Ensimmäinen aamiainen. |
Saimme mahdollisuuden nukkua hieman pidempään tänä aamuna pitkän matkan takia. Herätessämme mittarissa oli 33 astetta, tuntuu kuin 37. Normaalisti meillä on herätys aikaisin aamulla, aamupala on kello 8.00. Tulin tänne Suomen kylmästä talvesta ja nuo yli 30 asteen lämmöt tuntuvat aivan tuskalta.
Tänään jouduimme jo aloittamaan ruuan syömisen sormin. Hieman haastavaa olla käyttämättä vasenta kättä syödessä. Tai haarukkaa, veistä ja lusikkaa. Tietysti syömistä helpottaisi myös se, ettei sinulle laitettaisi lautaselle valtavaa annosta. Täällä on niin kuuma, ettei minulla ole oikein ruokahalua. Haluaisin vain syödä kasviksia ja hedelmiä, mutta niitä ei uskalla raakana syödä.
Täällä keskuksessa on kunnolliset toimivat vessat, mutta ei paperia. Paperi sotkee ja vesi puhdistaa. Me saamme kyllä paperia käyttää, ainakin täällä.
Kenkien jättäminen tuntui aluksi haastavalta, varsinkin ruokailutilan ulkopuolella koska koko ruokailutila on ulkona, mutta siihen on jo tottunut kuitenkin ihmeellisen nopeasti.
Tällä hetkellä me viisi suomalaista olemme ainoat asukkaat, mutta huomenna sen pitäisi muuttua.
Pääsimme lähtemään porukalla käymään kaupassa kilometrin päässä. Maisemat matkan varrella olivat kyllä aivan huikeat. Hieman vaikeaa vain tottua tämän maan valuuttaan ja miettiä onko jokin kallista vai ei. Matkalla näimme paljon iloisia lapsia, jotka vilkuttelivat meille. Ja muutama pieni lapsi osasi sanoa suomeksi moi! Se oli mukava yllätys.
Täällä on myös upeita eläimiä. Mielenkiintoista seurata apinoita hyppimässä puissa ja kantavan vauvojaan mukanaan. Tietysti täällä on myös liskoja ja muitakin. Täällä keskuksessa asuu myös koira, kanoja, riikinkukkoja ja vuohia. Ja lehmät! Niitä on joka paikassa.
Illalla meille tuli kuitenkin myös huonoja uutisia. Meidän työpaikkamme ei välttämättä ole siellä missä pitäisi, emmekä välttämättä ole yhdessä. Toivottavasti tämä selviää pian.
Maanantai 2.4.2018
 |
| Asuintalomme FSL:n keskuksella. |
Aamulla meille ilmoitettiin, että meidän viisumimme vaativat rekisteröitymisen. Me viisi joudumme lähtemään Bangaloreen tekemään rekisteröitymisen tai emme saa poistua edes maasta! Tämä on kyllä ollut tunteita täynnä oleva päivä, saanut kokea täydestä ilosta ja hysteriasta pahimpaan pelkoon ja paniikkiin. Pitkän ajan epätietoisuus oli se pahin. Onneksi me saamme reissuumme mukaan myös paikallisen, joka hoitaa kaikki järjestelyt. Me saimme myös tietoa työpaikoistamme. Ilmeisesti meille alun perin ilmoitetut paikat ovat kuitenkin niitä joihin olemme menossa.
Iloja saimme kokea koulutuksen alettua. Me leikimme ja tutustuimme toisiimme muiden vapaaehtoisten kanssa. Suurimmaksi osaksi täällä on saksalaisia. Yksi belgialainen ja yksi Ruotsalainen. Meillä oli myös tervetuliaisrituaali, jossa poistettiin paha menneisyys ja tuotiin parempi tulevaisuus. Siinä kohtaa meinasin jo herkistyä. Saimme myös todella kauniit hennatatuoinnit.
Iltaa kohden kaikki alkoi jo tuntua paremmalta ja koti-ikäväkin hieman helpottaa. Nyt täytyy vain koittaa antaa asioiden mennä omalla painollaa. Täällä keskuksessa meille tulee kyllä hieman rankat päivät, koko ajan on ohjelmaa ja jos me lähdemme vielä päivän päätteeksi perjantaina Bangaloreen.
Tiistai 3.4.2018
 |
| Hennatatuointi. |
Tänään on ollut hieman helpompi päivä. Meillä oli koulutusta koko aamun ja saimme siellä paljon tietoa kulttuurista, säännöistä ja mikä on turvallista ja mikä ei. Kävimme myös paikallisbussilla kaupungilla. Menomatkalla sain istumapaikan oven vierestä ja ovi oli koko ajomatkan auki. Minun piti puristaa kahvasta kaksin käsin, etten tipahda ovesta ulos käännöksissä. Kävimme ottamassa valokuvia ja passikopioita ja sitten kävimme vielä vaatekaupassa ostamassa paikallisia vaatteita. Takaisin tullessa konduktööri nojasi minun käteen rahastaessaan täydessä bussissa, kunnes hän vain yhtäkkiä istahti syliini, minulla jäi kädet hänen alleen enkä voinut häätää häntä pois.
Takaisin tullessa meille tilattiin prepaid SIM-kortit ja sekin oli Intialaiseen tapaan vaikeaa. Korttiin vaadittiin valokuva, kolme paperia ja allekirjoitus 5 kertaa samalla käsialalla kuin mitä passissa on. Illalla meille vielä selvisi, ettei meidän tarvitsekaan lähteä rekisteröitymään Bangaloreen asti vaan ilmeisesti voimmekin tehdä sen netin välityksellä.
Tänään selvisi myös, että meidän työpaikkamme ovatkin ne mihin meidät on osoitettu ja se sijaitsee Manipalissa tässä lähellä.
Nyt alkaa hieman ehkä helpottamaan, mutta täällä asiat voivat muuttua, vaikka kuinka nopeasti!
Keskiviikko 4.2.2018
 |
| Ensimmäinen matka bussilla. |
Tänään on ollut rankka päivä. Meillä on ollut koulutuksia aamusta asti, eikä juurikaan vapaa aikaa. Illalla meillä oli rauhan koulutusta, mikä oli omalla tavallaan mukavaa, mutta se oli henkisesti todella rankkaa joutua kuitenkin näin illan (ja koti-ikävän) tullen niin rankan aiheen äärelle. Tänään on ollut todellakin haastava päivä. Ruoka ei ole ollenkaan ollut minun makuun ja se on aivan liian tulista. Minun tekisi kovasti mieli välillä heittää pyyhe kehään ja lähteä kotiin! Kyllä tässä on ruvennut arvostamaan asioita kotoa ja suomesta!
Torstai 5.4.2018
 |
| Suomalaista karkkia Intiassa. |
Olemme toisen suomalaisen kanssa kärsineet lämpöhalvauksesta. Onneksi saimme jäädä tämän päivän aktiviteeteista pois ja levätä, lähellä vessoja! Kyllä me olemme osanneet nauraa myös tämän tilanteen koomisuudelle, kaksi suomalaista naista yhdessä melkein käsi kädessä oksentamassa puskaan. Tämän tajutessamme oksensimme ja nauroimme samaan aikaan!
Kävimme olon koko ajan huonontuessa sairaalassa. Voin sanoa, ettei paikallisella Intialaisella bussilla ole mukava kulkea kun oksettaa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Saimme lääkettä ja selvisimme takaisin.
Hieman jännittää kun olen tällä hetkellä ainoa suomalainen jonka rekisteröityminen ei ole valmis, mutta paikallisella ajatuksella mennään. Ei murehdita! Fsl:n paikallinen pomo lupasi huolehtia kaikesta.
Illalla katsoimme vielä todella koskettavan bollywood elokuvan.
Perjantai 6.4.2018
 |
| Intian kauniita kukkia. |
Tänään meillä on ollut oikein rento ja mukava päivä. Aamulla oli muutama viimeinen tunti koulutusta ja meidän täytyi kannadan kielellä pitää pieni näytelmä. Iltapäivällä keskus alkoi hiljentyä, koska osa lähti tänään omiin paikkoihinsa, myös kaksi suomalaista. Me loput kolme lähdemme huomenna. Tätä paikkaa kaikessa kauheudessaan ja ihanuudessaan on alkanut pitää jo Intian kotinaan, siksi pieni haikeus huomisesta.
Tänään meillä on ollut myös paljonkin vapaa aikaa ja sen olemmekin käyttäneet nauttien toistemme seurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti