sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Super viikonloppu


Lauantai 21.4.2018

Kameliratsastus.

Tänään lähdettiin neljän suomalaisen naisen voimin Udupiin. Ensimmäiseksi käytiin hienon näköisessä hotellissa syömässä ja sitten hieman ostoksilla. Seuraamme liittyi viides suomalainen ja suuntasimme yhdessä Malpe rannalle. Kävimme kameliratsastuksella, ostoksilla ja muutama meistä rohkeni myös Arabianmereen uimaan vaatteet päällä. Kävimme myös sielläkin syömässä ja voin kertoa, että kalahampurilainen on yllättävän maukasta! Saimme päivän kulumaan mukavasti. Bussi matkat olivat taas kyllä mielenkiintoisia. Takapenkillä istuessamme tuntui välillä kuin olisimme lentäneet ja kyllä me nauraa räkätimmekin. Viimeinen bussi sitten olikin niin täysi, että jouduimme seisomaan mitä kummallisimmissa asennoissa. Täytyy sanoa, että tämä on kyllä ollut reissumme paras päivä tähän mennessä!


Sunnuntai 22.4.2018

Apinatkin osaavat poseerata.


Aikainen aamu, herätys kello 5.00. Lähdimme kuskin kanssa 6 aikaan aamulla päivän kierrokselle. Ensimmäisenä pääsimme hurjaa kyytiä temppeliin, joka osoittautuikin kunnolliseksi turisti rysäksi. Seuraavaksi kiipesimme kapeaa vuoristotietä ylös ja laskeuduimme alas ja päädyimme rannalle odottamaan lossia. Päästyämme lossin kyytiin, kutsui kapteeni meidät ohjaamoon istumaan matkan ajaksi! Kävimme katsomassa vesiputouksia ja syömässä viimein aamupalan, leipä omeletin. Pääsimme myös yhteiskuvaan paikallisen poliisin kanssa. Kävimme uudella, ehkä jopa isommalla rannalla kuin Malpe. Naveen ranta. Täällä on upea temppeli (tai jokin sen tapainen) ja jumalapatsas!


Jog Falls.

Tämä reissu ja koko viikonloppu on kyllä vahvistanut näkemykseni Intiasta; samaan aikaan niin kaunista, rikasta ja miellyttävää mutta toisaalta niin likaista, saastaista ja köyhää.
On kyllä ollut aivan mahtava viikonloppu ja iso kiitos matkakumppaneilleni!


Jumalat ovat tärkeitä Intiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti