Maanantai 9.4.2018
Odotimme tänään kovasti pääsyä töiden kimppuun koko päivän, turhaan. Emme pysty syömään paikallista ruokaa, pelkkä keittiöön meno saa oksettamaan. Pääsimme sitten syömään Subwayhin leivät ja takaisin tullessa ostimme banaaneja mukaan. Täällä ilmeisesti oltiin kuviteltu, että koska emme syö, olemme sairaita. Ensin, kysyessämme töistä ja työvuoroista takaisin tultuamme, meille ilmoitettiin, että odotamme jotakin opettajaa ja meidät haetaan kun hän tulee. Tämän jälkeen meidät on vain käsketty lepäämään. Iltapäivällä työntekijöiden ja toisten vapaaehtoisten lähtiessä kotiin, menimme taas kysymään ja nyt saimmekin vastaukseksi: katsotaan huomenna kun olette tänään kipeitä! Kerroimme kyllä koko aamun, ettemme ole kipeitä vaan mahamme ei kestä näin tulista ruokaa. Emme oikein voineet sanoa, että täällä haisee niin paljon suoranainen paska, ettemme sen takia pysty syömään. Minulla vaikuttaa myös refluksitauti syömiseen.
Päätimme sitten lähteä käymään End Pointissa.
Paikka olikin aivan meidän majapaikkamme läheisyydessä ja vaikutti viihtyisältä. Kiersimme End Pointin puiston ja otimme kuvia. Matkalla näimme jalkapallokentällä pelaajia ja lehmän syömässä ruohoa!
Toivottavasti huomenna saisimme ihmiset ymmärtämään ettemme ole sairaita vaan haluamme tehdä töitä. Muuten näistä viikoista tulee pitkiä!
Sain tänään myös tiedon, että minun rekisteröinti on tehty ja saan paperit paikalliselta koordinaattorilta kun hän tulee meitä tapaamaan.
Tiistai 10.4.2017
Aamu alkoi taas ikävissä tunnelmissa. Joka yö herään kuumuuteen vähintään kaksi kertaa ja aamulla kello neljän aikaan täällä alkaa kuulua ääntä, kun asukkaita hakataan hereille ja se jatkuu kuuteen asti. Tämän jälkeen kuuluu mitä erikoisempaa mölinää koko päivän, joten nukkuminen jää aika vähiin. Täällä on lisäksi jotain mille olen allerginen. Kamala kutina ja allerginen ihottuma alkaa vallata molemmat jalkani sekä käteni. Lisäksi jokin otus on purrut minua useampaan otteeseen ja puremajäljet ovat kipeitä. Sekä tämä talo on homeessa. Sitä on seinissä ja verhoissa!
Tänään meillä oli viimein orientaatio, jonka jälkeen saimme itse suunnitella aikataulumme. Tai olisimme saaneet, mutta odotimme koko päivän kirjoituspaperia saamatta sitä ollenkaan.
Sain myös tietää, että rekisteröintini ei sittenkään ole täysin valmis. Ja yllätys yllätys, en ole saanut taaskaan sähköposteja mitä minulle pitäisi tulla. Juuri kun olin luullut, että on yksi asia vähemmän murehdittavana.
Illalla meille ilmoitettiin, että siirrymme perhemajoitukseen torstaina. Ja minun täytyi kysyä myös omalta koordinaattoriltani mitä ja miten se tapahtuisi jos tulisin kotiin. Terveyteni ei vain taida kestää näitä kolmea viikkoa. Hän selvittelee asiaa ja hyvällä tuurilla pääsen kotiin, mutta huonolla joutuisin maksamaan useita tuhansia euroja, eli tähän asti kertyneet kulut. Tuntuu kuin minut olisi heitetty tänne ötököiden syötäväksi ja nyt olen vielä vanki täällä…
Keskiviikko 11.4.2018
Aamulla menimme töihin kello 9. Me tapasimmekin ensin miehen, joka piti meille eilen orientaation ja halusi nähdä työvuorolistamme. Jouduimme kertomaan hänelle, että, tarvitsemme edelleen sitä paperia ja nyt jopa saimme sitä sekä puolituntia aikaa tehdä suunnitelman. Kun olimme valmiita, jouduimme odottamaan tätä miestä lähes tunnin, taas. Tämän jälkeen pääsimme tekemään töitä! Kyllä, oikeasti töitä! Olimme ensin mukana joogatunnilla ja sitten pääsimme maalaamaan sanomalehdistä tehtyjä koreja. Olimme katsomassa lääkkeenjakoa ja vielä tekemässä korvakoruja. Taidankin siis vaihtaa alaa, artesaaniksi!
Kun lähdimme kaupungille syömään, saimme kuulla Suomesta, etten voi lähteä kotiin maksamatta pientä omaisuutta itse, mutta meidät järjestetään hotelliin asumaan. Olimme juuri varaamassa hotellihuoneita, kun ilmoitettiin ettemme saakaan sitä tehdä, vaan joudumme menemään perhemajoitukseen. Sitten meidän paikallinen koordinaattori soitti ja ilmoitti (hieman vihaisena) kuullensa ettemme olleet olleet häneen yhteydessä vaan Suomeen. Emmekä siis saa mennä hotelliin vaan vaihtoehdot ovat joko perhemajoitus 30 minuutin bussimatkan päässä tai FSL:n keskus 1,5 tunnin matkan päässä. Valitsimme perheen. Muutaman kiukkuisen (hänen puolestaan) puhelun jälkeen olimme alistumassa menemään perheeseen. Kunnes! Kunnes kämppikseni Suomen koordinaattori ilmoitti saaneensa puhelun joltakin isolta kiholta täältä Intiasta ja voisimme muuttaa takaisin Kundapuraan FSLl:n keskukseen huomenna ja tehdä sieltä töitä. Eli nyt emme tiedä taas mitään. Suomeen emme kuitenkaan tule aikaisemmin. Refluksini helpottaa kun en syö paikallista ruokaa ja jälkiin ja haavoihin jaloissani ja käsissäni sain apteekista antibioottia ja rasvaa. Ehkä, mutta vain ehkä olemme huomenna viisaampia!
Torstai 12.4.2018
Yritimme kovasti koko aamun etsiä jotakin työtä, kunnes paikallinen koordinaattorimme tuli käymään. Sovimme palaavamme tänään takaisin Kundapuraan ja FSL:n keskukseen. Kävimme äkkiä vielä Manipalissa syömässä pizzaa ja lähdimme matkaan. Yhden riksan ja kolmen bussin jälkeen olimme perillä. Oli sellainen olo kuin olisimme kotiin tulleet! Lapset eivät pärjänneet maailmalla vaan palasivat takaisin äidin helmoihin. Suruksemme saimme kuulla, että yksi minun lempi-ihmisistä täällä on enää vain tämän päivän töissä täällä ja siirtyy sen jälkeen muihin töihin. Täytyy kyllä sanoa, että olen todella iloinen!
Perjantai 13.4.2018
Olipas aivan ihanaa herätä kukon kiekumiseen, eikä hakkaamisääniin. Ei sen puoleen, oli ihana käydä nukkumaan ”omaan" sänkyyn, viileään huoneeseen peiton alle ja kuunnella nukahtaessa heinäsirkan tasaista ääntä.
Käytiin tänään tutustumassa uuteen työpaikkaamme paikallisessa päiväkodissa. Paikka olo pieni ja siellä voi parhaillaan olla 34 lasta. Lapset olivat kyllä aivan ihania! Vanhin lapsi on neljä vuotias. Päiväkodin lapset ovat kaikki köyhistä perheistä, rikkaiden perheiden lapset käyvät päiväkodeissa joissa puhutaan ja opetetaan englantia. Kieli tuleekin olemaan suurin ongelmamme paikassa, kukaan siellä ei osaa englantia emmekä me puhu kannadaa. Maanantaina aloitamme siellä kuitenkin työt.
Täällä on nyt viimein ymmärretty etten pysty paikallista ruokaa syömään ja sainkin lounaalla pelkkää salaattia. Huomenna pitäisi ostaa eväsrasia, niin saan eväät mukaan töihin.
Vaikka sainkin viime yön nukuttua hyvin, olen silti ollut koko päivän kauhean väsynyt. Taitaa univelka haluta nyt itseään takaisin.
 |
| Näkymä käytävälle huoneemme ovelta. |
Odotimme tänään kovasti pääsyä töiden kimppuun koko päivän, turhaan. Emme pysty syömään paikallista ruokaa, pelkkä keittiöön meno saa oksettamaan. Pääsimme sitten syömään Subwayhin leivät ja takaisin tullessa ostimme banaaneja mukaan. Täällä ilmeisesti oltiin kuviteltu, että koska emme syö, olemme sairaita. Ensin, kysyessämme töistä ja työvuoroista takaisin tultuamme, meille ilmoitettiin, että odotamme jotakin opettajaa ja meidät haetaan kun hän tulee. Tämän jälkeen meidät on vain käsketty lepäämään. Iltapäivällä työntekijöiden ja toisten vapaaehtoisten lähtiessä kotiin, menimme taas kysymään ja nyt saimmekin vastaukseksi: katsotaan huomenna kun olette tänään kipeitä! Kerroimme kyllä koko aamun, ettemme ole kipeitä vaan mahamme ei kestä näin tulista ruokaa. Emme oikein voineet sanoa, että täällä haisee niin paljon suoranainen paska, ettemme sen takia pysty syömään. Minulla vaikuttaa myös refluksitauti syömiseen.
Päätimme sitten lähteä käymään End Pointissa.
 |
| End Point. |
Paikka olikin aivan meidän majapaikkamme läheisyydessä ja vaikutti viihtyisältä. Kiersimme End Pointin puiston ja otimme kuvia. Matkalla näimme jalkapallokentällä pelaajia ja lehmän syömässä ruohoa!
Toivottavasti huomenna saisimme ihmiset ymmärtämään ettemme ole sairaita vaan haluamme tehdä töitä. Muuten näistä viikoista tulee pitkiä!
Sain tänään myös tiedon, että minun rekisteröinti on tehty ja saan paperit paikalliselta koordinaattorilta kun hän tulee meitä tapaamaan.
Tiistai 10.4.2017
 |
| Asare. |
Aamu alkoi taas ikävissä tunnelmissa. Joka yö herään kuumuuteen vähintään kaksi kertaa ja aamulla kello neljän aikaan täällä alkaa kuulua ääntä, kun asukkaita hakataan hereille ja se jatkuu kuuteen asti. Tämän jälkeen kuuluu mitä erikoisempaa mölinää koko päivän, joten nukkuminen jää aika vähiin. Täällä on lisäksi jotain mille olen allerginen. Kamala kutina ja allerginen ihottuma alkaa vallata molemmat jalkani sekä käteni. Lisäksi jokin otus on purrut minua useampaan otteeseen ja puremajäljet ovat kipeitä. Sekä tämä talo on homeessa. Sitä on seinissä ja verhoissa!
Tänään meillä oli viimein orientaatio, jonka jälkeen saimme itse suunnitella aikataulumme. Tai olisimme saaneet, mutta odotimme koko päivän kirjoituspaperia saamatta sitä ollenkaan.
Sain myös tietää, että rekisteröintini ei sittenkään ole täysin valmis. Ja yllätys yllätys, en ole saanut taaskaan sähköposteja mitä minulle pitäisi tulla. Juuri kun olin luullut, että on yksi asia vähemmän murehdittavana.
Illalla meille ilmoitettiin, että siirrymme perhemajoitukseen torstaina. Ja minun täytyi kysyä myös omalta koordinaattoriltani mitä ja miten se tapahtuisi jos tulisin kotiin. Terveyteni ei vain taida kestää näitä kolmea viikkoa. Hän selvittelee asiaa ja hyvällä tuurilla pääsen kotiin, mutta huonolla joutuisin maksamaan useita tuhansia euroja, eli tähän asti kertyneet kulut. Tuntuu kuin minut olisi heitetty tänne ötököiden syötäväksi ja nyt olen vielä vanki täällä…
Keskiviikko 11.4.2018
 |
| Korvakorun tekoa. |
Kun lähdimme kaupungille syömään, saimme kuulla Suomesta, etten voi lähteä kotiin maksamatta pientä omaisuutta itse, mutta meidät järjestetään hotelliin asumaan. Olimme juuri varaamassa hotellihuoneita, kun ilmoitettiin ettemme saakaan sitä tehdä, vaan joudumme menemään perhemajoitukseen. Sitten meidän paikallinen koordinaattori soitti ja ilmoitti (hieman vihaisena) kuullensa ettemme olleet olleet häneen yhteydessä vaan Suomeen. Emmekä siis saa mennä hotelliin vaan vaihtoehdot ovat joko perhemajoitus 30 minuutin bussimatkan päässä tai FSL:n keskus 1,5 tunnin matkan päässä. Valitsimme perheen. Muutaman kiukkuisen (hänen puolestaan) puhelun jälkeen olimme alistumassa menemään perheeseen. Kunnes! Kunnes kämppikseni Suomen koordinaattori ilmoitti saaneensa puhelun joltakin isolta kiholta täältä Intiasta ja voisimme muuttaa takaisin Kundapuraan FSLl:n keskukseen huomenna ja tehdä sieltä töitä. Eli nyt emme tiedä taas mitään. Suomeen emme kuitenkaan tule aikaisemmin. Refluksini helpottaa kun en syö paikallista ruokaa ja jälkiin ja haavoihin jaloissani ja käsissäni sain apteekista antibioottia ja rasvaa. Ehkä, mutta vain ehkä olemme huomenna viisaampia!
Torstai 12.4.2018
 |
| Pizzaa. |
Perjantai 13.4.2018
 |
| Pyykinpesupaikka FSL:n keskuksella. |
Olipas aivan ihanaa herätä kukon kiekumiseen, eikä hakkaamisääniin. Ei sen puoleen, oli ihana käydä nukkumaan ”omaan" sänkyyn, viileään huoneeseen peiton alle ja kuunnella nukahtaessa heinäsirkan tasaista ääntä.
Käytiin tänään tutustumassa uuteen työpaikkaamme paikallisessa päiväkodissa. Paikka olo pieni ja siellä voi parhaillaan olla 34 lasta. Lapset olivat kyllä aivan ihania! Vanhin lapsi on neljä vuotias. Päiväkodin lapset ovat kaikki köyhistä perheistä, rikkaiden perheiden lapset käyvät päiväkodeissa joissa puhutaan ja opetetaan englantia. Kieli tuleekin olemaan suurin ongelmamme paikassa, kukaan siellä ei osaa englantia emmekä me puhu kannadaa. Maanantaina aloitamme siellä kuitenkin työt.
Täällä on nyt viimein ymmärretty etten pysty paikallista ruokaa syömään ja sainkin lounaalla pelkkää salaattia. Huomenna pitäisi ostaa eväsrasia, niin saan eväät mukaan töihin.
Vaikka sainkin viime yön nukuttua hyvin, olen silti ollut koko päivän kauhean väsynyt. Taitaa univelka haluta nyt itseään takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti