Uusi viikko, uudet kujeet

Maanantai 16.4.2018

Työpaikkamme Shetrakatten päiväkoti.

Tänään menimme hieman jännittyneillä fiiliksillä metallisten eväsrasioidemme kanssa töihin. Sellaiset 6 tuntia lähinnä vain tarkkailimme päiväkodin toimintaa. Haastavaa, kun meillä ei ole yhteistä kieltä.
Täällä alkoi jokin paikallisten koordinaattorien kokous ja ilmeisesti minun rekisteröinti on kuin onkin viimein valmis! Pääsen siis palaamaan sitten takaisin kotiin.


Tiistai 17.4.2018

Nyt se viimein on varmaa, minulla on rekisteröinti tehty ja paperit itselläni!
Taas töissä lähinnä tarkkailimme touhua. Lähdimme tänään hieman aikaisemmin pois, että kerkeäisimme suunnitella huomiseksi aamuksi jotain aktiviteettia. Päädyimme ottamaan mukaan muistipelin.
Kävimme myös illemmalla basaarialueella ja mukaan tarttui vähän kaikkea!
Saimme myös kuulla, että kaksi suomalaista liittyy torstaina joukkoomme. Samat suomalaiset, jotka lähtivät alussa Bangaloreen harjoitteluun. Heillä on siellä samankaltaiset asumisolot kuin meillä oli Asaressa, heiltä lisäksi myös varastetaan siellä tavaraa.


Keskiviikko 18.4.2018

Lehmiä kulkee joka paikassa.

Tasan kaksi viikkoa ja olen kotona!
Tulen varmasti joskus nauttimaan ja ehkä jopa arvostamaan kokemuksiani Intiasta, mutta en yhtään ennen kuin pääsen kotiin ja saan syödä. Täällä luvatut leivät aamulla, salaatti lounaalla ja hedelmät illalla ovat kadonneet taivaan tuuliin. Kuiva riisi alkaa jo oksettaa. Aamuisin syön kuivaa riisikakkua - ei siis sellaista mitä meillä suomessa on - vaan kakun muotoon keitettyä pehmeää riisiä. Ilman kastiketta. Lounaalla syön ostamiani sipsejä, siis jos olen päässyt käymään kaupassa ostamassa niitä. Ja illalla saatan saada muutaman hedelmäpalan. Odotan kovasti sitä hetkeä, kun pääsen kotiin ja saan pihviä, makkaraa, lihamureketta, perunamuusia, ranskalaisia, makaronilaatikkoa. Kaikkea! Ei kuitenkaan ehkä kerralla… Onneksi tänään saimme luvan lähteä töistä aikaisemmin ja tulla keskukselle syömään, eikä meidän tarvitse ottaa eväitä mukaan. On sentään todennäköisempää saada syödä muutakin kuin sipsejä - täällä on nimittäin lounasaikaan salaattia. Salaattia ei vain koskaan ole aamuisin ja mukaan lähtevä lounas on pitänyt ottaa aamupalasta.
Käytiin tänään töissä. Tai siis istuttiin puoli tuntia ulkona. Kukaan ei ollut tajunnut sanoa meille, että tänään on jokin pyhäpäivä ja koulut ja päiväkodit ovat kiinni!


Torstai 19.4.2018

Aamupala: 5 rupian pussi sipsiä.

Aamupala: pieni pussi sipsiä…
Tänään muuttamaan. Huone missä nyt asumme on liian iso meille, joten muutamme pienempään huoneeseen.
Tänään joudunkin lähtemään yksin töihin, koska muilla on sairaanhoitajien esivalintakoe. Päiväkodissa oli tänään hurjat 2 poikaa ja 1 tyttö totutun 7 pojan sijaan. Kovasti kaikki minua katsoi ja hymyili. Mielenkiintoisin oli kuitenkin eräs vanha mies, joka toi pienen pojan. Mies kovasti selitti jotain minulle, välillä nauroi ja taas selitti, minä vain istuin ja hymyilin. Mielessäni mietin, että mitähän tämäkin pappa sanoo… Kerroin myös tarinoita englanniksi ja kuuntelin kannadan-kielisiä tarinoita ja kerroimme muutaman lapsen kanssa lempivärejämme. Tänään aika meni töissä nopeasti.
Kävimme myös ranskalaisilla ja jäätelöllä kaupungilla ja heti takaisin päästyämme alkoi ukkostaa. Toivottavasti tulisi myös sade!
Mutta kyllä tämä koko touhu alkaa tuntua farssilta. Välillä itketään, välillä nauretaan ja välillä itketään ja nauretaan samaan aikaan. Mikään ei suju ja tähänkin paikkaan meidät vain tuotiin ilman tulkkia. Olisihan ollut hyvä, jos olisimme saaneet edes yhdeksi aamuksi jonkun tulkkaamaan. Täällä emme todellakaan tiedä, että mitä meiltä odotetaan ja mitä meidän pitäisi tehdä. Ilmeisesti ei mitään. Muutenkin kaikki tuntuu olevan järjestetty sellaisia vapaaehtoisia varten jotka jäävät tänne pidemmäksi aikaa. Niin, että he oppivat tavat ja kielen, mutta me olemme vain kuukauden täällä, joten kielen oppiminen on aika kaukaa haettu, vaikka saimmekin kirjan: ”opi Kannada 30 päivässä englannin avulla”.


Perjantai 20.4.2018

Muistipeli odottaa pelaajia.

Tänään menimmekin kaikki neljä päiväkotiin töihin muistipeli mukanamme. Lapset katselivat ihmeissään pelaamistamme, mutta kukaan ei uskaltanut osallistua. Jätimme pelin heille lattialle ja yritimme seurata innostuisiko joku. Meille oli kerrottu kuinka lapset ovat tottuneet vapaaehtoisiin ja että he tulisivat innoissaan kaikkeen mukaan. Mutta ei nämä lapset. He vain katsovat meitä ja touhujamme aivan kummissaan.
Muuten vain nautimme olostamme.